maaliskuu 2021

Taiteen asema on turvattava Etelä-Savossa

Taiteen edistämiskeskus (Taike) vastaa lakisääteisesti taiteen ja osin kulttuurin edistämisestä Suomessa. Taiken kautta kanavoidaan vuosittain valtion apurahoja ja avustuksia alan toimijoille ympäri Suomen.

Taiken Etelä-Savon toimipiste suljettiin Mikkelistä vuonna 2015. Tämä heikensi Taiken näkyvyyttä alueellamme. Hiljattain päättyi myös alueemme viimeinen läänintaiteilijan työsuhde. Läänintaitelijat on tunnettu helposti lähestyttävinä taiteen asiantuntijoina, joilla on verkostot ja paikallistuntemus. Etelä-Savossa he ovat edesauttaneet taiteen määrärahojen siirtymistä maakuntaamme, ja he ovat osaltaan luoneet paikallista identiteettiä ja imagoa.

Taiken rahoitus on kärsinyt veikkausvoittovarojen huvetessa. Tehdyt toimet näyttäytyvät maakunnasta käsin katsottuna resurssien ja toimintojen keskittämisenä Taiken päätoimipisteelle. Keskittämisestä seuraa tunnetusti se, että näppituntuma konkretiasta ja paikallisuudesta häviävät, hakukriteerit suosivat suurta ja erityisesti toimialueiden pienimmät toimijat kärsivät.

Etelä-Savossa jatkaa alueellinen taidetoimikunta päättäen taiteilijoille ja taiteilijaryhmille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellamme. Alueellisten taidetoimikuntien rooli on määritelty lainsäädännössä, mutta onko niiden asema turvattu? Yhteisöllisten määrärahojen päätökset tehdään jo Helsingissä. Ollaanko myös alueellista vertaisarviointia ja päätöksiä hivuttamassa Helsinkiin? Tämä olisi kohtalokasta paikalliselle taide- ja kulttuuritoiminnalle ja lähidemokratialle.

Läänintaiteilijajärjestelmän avulla valtio on onnistunut toteuttamaan lain henkeä eli taiteen edistämistä alueellisesti. On ymmärrettävää, jos järjestelmän johtamista, tavoitteen asettelua ja keinoja vaikuttavuuden parantamiseksi nykyaikaistetaan. Alueellisuudesta tulee kuitenkin pitää kiinni. On tärkeää, että läänintaiteilijoita sijoittuu jatkossakin Etelä-Savoon. Toivon asiasta vastaavalta ministeriltä kannanottoa ja Taikelta konkreettista panostusta eteläsavolaisen taiteen edistämiseksi.

(Kirjoitus on julkaistu Länsi-Savossa 13.3.2021)

Elinvoimajohtaminen kaipaa ryhtiliikettä Mikkelissä.

Mikkeliläisten yritysten halu pärjätä ja luoda työpaikkoja lupaa hyvää Mikkelin tulevaisuudelle. Elinkeinoelämän keskusliiton Kuntaranking kertoo kuitenkin kaupunkimme tilastolliset madonluvut ja yritysilmaston haasteet. Mikkeli seutukuntineen sijoittuu barometrissa sijalle 21/25 ja kaupunkivertailussa sijalle 19/20. Koulutuksen ja osaamisen, infrastruktuurin ja yrityspalveluiden osalta maan keskiarvo ei ole kaukana. Sen sijaan elinkeinopolitiikan asema, päätöksenteon yrityslähtöisyys ja kaupungin hankintapolitiikan kehittäminen edellyttävät Mikkelissä toimia.

Elinkeinoelämä on huomioitava kaupungin päätöksissä valmisteluvaiheesta lähtien ja päätökset on tehtävä avoimesti ja tehokkaasti. Kaupungin on mahdollistettava mikkeliläisten yritysten osallistuminen ja yritysyhteistyö hankinnoissa. Elinkeinonäkökulman on oltava mukana kaupungin kaikilla hallinnonaloilla ja palveluissa. Yritysmyönteisessä kunnassa viranhaltijat ja luottamushenkilöt osoittavat aktiivisesti arvostavansa paikallista yrittäjyyttä, sen kaikkia toimialoja ja yritystoiminnan eri mittakaavoja. On luotava ymmärrys siitä, että yrittäjyys synnyttää Mikkelille työpaikkoja, tulovirtoja ja hyvinvointia niin kaupungin ydinalueilla, maaseudulla kuin tietoliikenteen välittämänä maailmalla.

Mikkelissä on käyty keskustelua tulisiko kehitysyhtiö Miksein toiminnot järjestellä uudestaan. On myös esitetty, että kaupungissa tulee olla elinvoimajohtaja.  Avaukset ovat tärkeitä, vaihtoehtoja on ajateltava laajasti.

Miksein toiminta perustuu kumppanuussopimukseen, jossa kaupunki määrittää Miksein tuottamat palvelut. Kaikesta huolimatta, Miksei on onnistunut toiminnassaan usealla sille asetetulla mittarilla. On tiedostettava se, mikä on jäänyt kumppanuussopimuksen ulkopuolelle eli kaupungin vastuulle: kaupungin tosiasiallinen elinvoimajohtaminen, vuorovaikutus toimivan elinkeinoelämän kanssa, elinkeinonäkökulman tuominen poliittiseen päätöksentekoon ja juurruttaminen kaupunkiorganisaation toimintakulttuuriin. On käytävä avoin keskustelu siitä, mikä on estänyt ja mikä estää nykyistä johtoa ottamasta voimakkaampaa johtajuutta näissä kysymyksissä. Toiseksi, onko kehitysyhtiön potentiaali hyödynnetty täysimääräisesti? Kehitysyhtiön toimiala? Yhteistyörakenteet? Asiantunteva omistajaohjaus?

Tämän keskustelun käyminen on edellytys ennen kuin edetään muihin vaihtoehtoihin kaupungin elinvoimajohtamisessa.

(Mielipidekirjoitus on julkaistu 5.3.2021 Länsi-Savossa)