Lastensuojelu on kuumemittari, joka mittaa yhteiskuntamme tilaa. Suomessa tehdään vuositasolla 90 000 lapsesta lastensuojeluilmoitus. Lastensuojelun avohuollon asiakkaina on 50 000 lasta ja nuorta. Kodin ulkopuolelle sijoitettuna on yli 19 000, joista huostaanotettuina 11 000 lasta. Viimeisen kolmenkymmen vuoden aikana kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on yli kaksinkertaistunut.
Suomessa 10 % sote-asiakkaista synnyttää yli puolet asiakaskustannuksista. Resurssien näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että suhteellisen pienen asiakas- ja potilasjoukon ympärille rakentuu paljon palveluita. OECD-kustannusvertailussa Suomi on erityispalveluiden maa. Ongelmien ennaltaehkäisyyn panostamisessa jäämme vertailussa reilusti kärjen taakse.
Sote-palvelumme on ajautunut tulipalojen sammuttajaksi. Lastensuojelu ei tee tässä eroa. Lastensuojelun ja sen sisällä viimesijaisen palvelun eli sijaishuollon kustannukset ovat suuret verrattuna niihin resursseihin, joilla pyritään ehkäisemään huostaanottoja.
Lastensuojelun tarpeen väheneminen edellyttää tahtoa ja onnistumisia monella saralla. Se edellyttää oikeamittaisista palveluita oppilashuollossa, mielenterveys- ja päihdetyössä, vammaispalveluissa ja maahanmuuttajatyössä. Se edellyttää yhteistyön rakentumista, ei vain hyvinvointialueen omien palveluiden integroitumisena, vaan sitoutumisena järjestöjen ja yritysten kanssa asiantuntijuutta, matalan kynnyksen palveluita ja ketteryyttä tuovaan monituottajamalliin. Yhteistyössä osallisina tulee olla kuntien kasvatus- ja opetuspalvelut, unohtamatta nuorisokasvatuksen ja harrastesektorin toimijoita.
Lukemien tipahtaminen lastensuojelun kuumemittarissa kertoo kestävistä arvovalinnoistamme; lasten edusta ja oikeuksista, jotka toteutuvat lasten jokapäiväisessä elämässä sekä panostuksistamme lasten elinympäristöihin ja lapsiperheiden palveluihin.
Viimeisimmät kommentit