Perttu Noponen

Aster -projektia ei tule ajaa alas näköalattomasti!

Tuleva Keski-Suomen sairaanhoitopiirin valtuuston kokous mittaa, kuinka hyvin ymmärretään Aster -projektin alaskirjauksen seuraukset. Tulisi tutkia kaikki vaihtoehdot, jotta yhteishankinnan pohjatyötä ja siihen sitoutuneita julkisia varoja ei hukata. On tärkeätä, että asiakas- ja potilastietojärjestelmäuudistus jatkuu saumattomasti hyvinvointialueille siirryttäessä.

Hyvinvointialueiden muutosvalmisteluun ei ole annettu konkreettista valtiotasoista ohjausta koskien tietojärjestelmäuudistuksia. Tällä tietoa hyvinvointialueilla jatketaan joko vanhakantaisilla järjestelmillä tai jos kuntayhtymiltä on siirtymässä ict-hankkeita, niin uudistustyötä jatketaan sitoutuneesti. Ilman operoivaa hanketta on riski, että sote-sektorimme joutuu ict-uudistusten osalta usean vuoden katveeseen.

Aster-projektin alaskirjauksen myötä kunnille on lankeamassa miljoonakustannukset. Hyvinvointialueiden ryhtyessä aikanaan hankintaprosessiin toistuisivat nyt tehdyt valmistelevat työvaiheet. Eli vastaava investointi, jota nyt ollaan kirjaamassa alas.

On muistettava, että Aster-projektissa hankinnalle oli asetettu korkeat toiminnalliset tavoitteet. Kriteerejä kerättiin käyttäjätasolta ja listalle kertyi 3000 vaatimusta täytettäväksi. Kykeneviä järjestelmän toimittajia oli lopulta vain kaksi.  Kriteerit johtivat siihen, että halvalla ei päästäisi. Lisäksi kustannuksia valitussa ratkaisussa oli nostattamassa henkilöstön laajamittainen osallistuminen kehittämiseen. Kustannussäästöt olivat kuitenkin nähtävissä tulevaisuudessa.

Ei ole järkevää betonoida sote-sektorin kehittämiselle pullonkaulaa useiksi vuosiksi. Uusien projektien kannalta aika käy vähiin eikä investointiohjelmia rajoituslainsäädännöstä johtuen enää edes noin vain perusteta. Sen sijaan tulisi huomioida saatu palaute, tulisi arvioida onko kokonaisuudessa karsittavaa ja varmistaa näkyykö järjestelmän toimittajan tahtotila hinnassa. Muitakin vaihtoehtoja tulee edelleen pohtia laajasti, hukkaamatta tehtyjä investointeja.

(Mielipidekirjoitus on julkaistu Länsi-Savossa)

Kuinka käy Asterin?

Essote, KSSHP, Siun sote ja Vaasan sairaanhoitopiiri ovat valmistelleet uuden asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintaa. Hankinta tulisi koskettamaan 700 000 asiakasta ja 25 000 ammattilaista. Uudella järjestelmällä halutaan mm. sujuvuutta työprosesseihin ja järjestelmä, joka kulkee kehityksen mukana. Hanke tunnetaan Aster -projektina.

Kilpailutuksen voittaneen Cernerin vertailuhinta järjestelmälle oli 286 miljoonaa, lisäselvitysten tiedettiin tarkentavan hankintahintaa. Ohjelmistojen osuus investoinnista on arvioitu olevan 20-25%. Muut digiloikan kustannukset muodostuvat mm. käyttöönotosta ja kehittämistyöstä.

Essoten valtuusto päätti viimetöikseen Essoten osallistumisesta Asterin toimitusvaiheeseen. Yhteishankinnan kaikki osapuolet eivät kuitenkaan ole yhtä vakuuttuneita Asterista.

Siun soten alueella ilmestyvä Sanomalehti Karjalainen julkaisi 181 lääkärin allekirjoittaman mielipidekirjoituksen. Asteria kritisoitiin riskipitoiseksi. Vastaavien ongelmien pelätään toistuvan, mitä Uudenmaan alueella on ollut Apotti-järjestelmän kanssa. Siun sotessa osallistumispäätös jäi vielä pöydälle.

Myös Keski-Suomesta kuuluu. KSSHP on informoinut jäseniään arvioitujen investointikulujen noususta. Vasta nyt on konkretian tasolla käyty läpi eri sektoreiden vaatimukset ohjelmistolle. Tarkennusten myötä hankintainvestoinnin on arvioitu kaksinkertaistuvan. Investointikulut hyppäävät KSSHP:ssä 64 miljoonasta 128 miljoonaan euroon. Kustannusnousu johtuu lähinnä oman työn kustannuksista. Tarkennukset heijastuvat myös Cernerin laskutukseen.

Tulevana Essoten valtuutettuna kummastuttaa kiire ajankohdassa, jossa hyvinvointialueiden osalta ollaan vielä valmisteluvaiheessa. Sote-palveluiden järjestämisvastuu siirtyy ja toimintaympäristössä tapahtuu muutoksia. Samoin, pitkäkestoisesta valmistelusta huolimatta, yhteishankinnan merkittävät tarkennukset ja tieto lopullisesta mittakaavasta jäivät viime metreille.

Näemme lähitulevaisuudessa, kuinka Asterin käy. Jos yksikin osapuoli jättäytyy osallistumisvaiheesta, olemme uuden tilanteen äärellä.

Mikkelin talous tasapainoon ja yrityssektorille tulitukea!

Tulevalle valtuustokaudelle siirtyy suuri vastuu Mikkelin talouden tasapainottamisesta. Verotuspohja on ohentunut ja velka tilinpäätöksessä kasvanut. Veroprosentti ei painu alas lämpimiä puhumalla eikä uusiin palveluihin tai investointeihin ole edellytyksiä, ellei niihin liity merkittävää kustannushyötyä tai tulopotentiaalia.

Yhteinen näky energiaomistusten järjestelyistä on luotava ripeästi. Viivyttely tuo kriisikuntamenettelyä lähemmäksi, mikä kaventaa myyjän neuvotteluasemaa. Taloutta tasapainotetaan lypsävän lehmän myynnillä. Vastuullinen taloudenpitäjä jatkaa omistusten realisoinnin jälkeen tervehdyttämistä ja luo tuloja elinvoimatyöskentelyn kautta.

Kuntatalouden kannalta dynaamisin alue on yrityssektori. Sieltä löytyvät mahdollisuudet työllisyysasteen, asukasmäärän ja verotuspohjan kasvattamiseksi. Mikkelissä on työikäisten määrä huomioiden hyvin yrittäjiä ja yritysten toimipisteitä. Avoimella sektorilla työskentelee reilu 60 % Mikkelin työvoimasta. Vaikka osuus on merkittävä, niin olemme lähes 10 % takana valtakunnan keskiarvosta. Vaje on ymmärrettävä potentiaalina.

Yritysten kasvuhaluja on tuettava. Mielikuvista huolimatta Mikkelissä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rimaa on nostettava ylemmäs. Hankerahoituksen pitää jalostua voimakkaammin yrityksiin tuotekehitykseksi ja skaalautuviksi palveluiksi sekä tietotaidoksi, jota voimme tarjota mm. teollisuudelle. Tarvitsemme laajempaa suunnittelu-, tutkimus- ja tiedonlouhintaosaamista. Yrityssektorimme hyötyisi DI- ja maisteritasoisista koulutusohjelmista yliopistokeskuksellamme.

Yhtä lailla kilpailemme kaupunkina yrityksistä, jotka kartoittavat uusia paikkakuntia toiminnoilleen. Kaupungin reagointivalmiudet ja ketteryys arvioidaan mm. maankäytön sekä tie- ja tietoliikenneyhteyksien näkökulmista. Viranomaisohjauksen, luvituksen ja valvontaviranomaisten lausuntoprosessien ei tule muodostaa pullonkauloja investoinneille. Työvoiman saatavuudessa ja osaamispohjassa kansainvälistymisellä on jo nyt merkityksenä. Kaupungin poliittinen ilmapiiri ja suvaitsevaisuus vaikuttavat osaltaan Mikkelin houkuttelevuuteen investoreiden silmissä.

(Mielipidekirjoitus julkaistu Länsi-Savossa, 2.6.2021)

Tulevaisuus ei ole entisensä

Äänitallenne, jossa pienelle yleisölle pidetty konferenssipuhe Aspenissa vuonna 1983. Innostunut nuori mies kertoo, kuinka uudet teknologiset ratkaisut sulautuvat osaksi jokapäiväistä elämää. Tietokoneet kehittyvät ja yhdistyvät maailman laajuiseksi verkostoksi. Ihmisten tottumukset ja kommunikaatioympäristö muuttuvat. Yleisöstä kysytään: Kuinka nämä tietokoneet toimivat yhdessä? Ja Steve Jobs kertoo mitä tuleman pitää. Konferenssin nimi on ”Tulevaisuus ei ole entisensä”.

Edelläkävijät ratkaisevat useita kysymyksiä tulevina vuosikymmeninä. Väestönkasvuakin suurempi voima on talouskasvu. Kehittyvät maat keskiluokkaistuvat ja muuttoliikkeet ohjaavat ihmisiä sinne, missä heitä tarvitaan talouden ja hyvinvoinnin tekijöiksi.  Ilmastokysymys kiinnittää huomion vähäpäästöisyyteen, uusiutuvaan energiaan ja sen varastointiin. Rajalliset resurssit ohjaavat investointeja kiertotalouteen. Digitaalisuus tuo uusia innovaatioita ja pienentää julkisen sektorin roolia. Ihmisten osallisuus ja kestävän kehityksen tietoisuus voimistuvat.

Työelämän tutkija professori Yrjö Engeström lähestyy tulevaisuutta oppimisen näkökulmasta. Huono oppiminen kulkee kehityksen perässä, hyvä oppiminen kulkee kehityksen edellä ja tekee tietä uudelle kehitykselle.

Menestyvissä kunnissa katse on tulevaisuudessa ja kehittämistoiminta on vireää. Olemme EU:n rakennerahasto-ohjelman uuden kauden kynnyksellä. Pk- ja maaseutuyritysten uudistumishalu ja kehittämisrahoituksen hyödyntäminen on arvostettavaa. Yritysten digitalisaatio, tuotekehitys ja skaalautuminen luovat uusia työpaikkoja. Käytännössä EU-rahoituksessa on kyse maksamistamme veroista ja valtiomme takaamista lainoista. Niille löytyy kyllä ottajat, jos jätämme ne hyödyntämättä.

Mikkelissä on tarve luovuudelle ja innovaatioille. Esimerkiksi tuleva itäisen aluekoulun hanke voisi toimia innovaatioalustana. Kehittäminen voisi palvella lähidemokratiaa, yhteisöllisyyttä ja kulttuuria. Innovaatioalustalla olisi mahdollista kehittää ja pilotoida opetukseen, turvallisuuteen ja hyvinvointiin liittyviä teknologioita. Ekologisen rakennustavan valinta ja hankkeistaminen toisivat Mikkeliin uutta puurakentamisen tki-toimintaa, osaamista ja yrittäjyyttä. On tärkeää tunnistaa paikkakunnalta löytyvä tietotaito ja vahvistaa sitä. Myös uudet avaukset mm. yliopistoyhteistyön osalta olisivat Mikkelille erittäin tärkeitä.

Kuljetaan kehityksen edellä.

Kaivoslainsäädäntö ajan tasalle kunnioittamalla lähidemokratiaa ja luontoarvoja

Väestönkasvun ja teknologisen kehityksen myötä kaivostoiminnalle on kasvanut voimakas globaali tilaus. Suomessa varausalueiden osuus pinta-alasta on jo noin 10 %. Malmeja on oikeus etsiä 2000 neliökilometrin alueella. Myös Etelä-Savossa on tehty useita varauksia. Omakohtaisesti olen kokenut pysäyttävänä varauksen, joka sijoittuu Luonterille ja sen lähialueille.

On ollut hämmentävää todeta varausmenettelyn alkeellisuus. Tukesin menettelyssä ei annettu arvoa ainutlaatuiselle ja herkälle luontoympäristölle, sen virkistyskäytölle, saati pitkäjänteiselle ja tulokselliselle luonnonsuojelutyölle. Varaus ulottuu luonnonsuojelu- ja Natura-alueiden tuntumaan. Luonterilla on mm. voimistuva norppakanta ja kirkkaan vesistön syvänteissä on suotuisat elinolosuhteet äärimmäisen uhanalaiselle saimaannieriälle. Hyväksyntä varaukselle tuli huomioimatta alueemme strategisia kehittämiskärkiä, kuten puhtaaseen luontoon perustuvaa matkailua.

Kuten varauksissa yleensä, myös Luonterin ympäristöön sijoittuvassa varauksessa on ristiriita ihmisten omistuksen myötä syntyviin oikeuksiin. Varaajat päivittelevät syntynyttä häslinkiä. ”Harvoinhan kaivoksia tulee.” ”Ehkä kymmenien vuosien kuluttua ja saahan maanomistaja silloin korvauksen”. Nämä ovat kuulijoita aliarvioivia argumentteja. Pyytämättä alueelle tulleen varaajan pyrkimys on kaivostoiminta, ei varauksia harrastemielessä tehdä.

Kaivostoimijoiden silmissä Suomi on yhteiskuntana ennustettava, kantautuvathan kaivoslain periaatteetkin 1700-luvulta. Kaivospolitiikka on aulista. Suomi ei esimerkiksi peri kaivosveroa, maksut ovat pieniä ja vakuusjärjestelmä on lähinnä hellyttävä. Näin herätellään kaivosyhtiöiden kiinnostus hentoihinkin esiintymiin, mutta kaivostoiminnan tuotoista huomattava osa karkaa kansantaloutemme ulkopuolelle. Kun valtio ei suhtaudu vakavasti ympäristökysymyksiin, niin se heijastuu myös itse kaivostoimintaan.

Vastuullisesti toteutettuna Suomella voi olla kaivostoiminnassa osuutensa. Kaivoslainsäädännössä ja sen soveltamisessa tulisi näkyä ainutlaatuisen maamme arvostaminen. Avainsanoja ovat lähidemokratia ja luontoarvot. Kaivoslain ei tule ohjata varaajia kävelemään kansalaisten yli ja varaajille tulee osoittaa kaapinpaikka luontoarvojen osalta. Esimerkiksi luonnonsuojelualueet tulee kiertää kaukaa. Kuntatasolla aiheesta on syytä pitää keskustelua yllä ja ilmaistava alueen tahtotila, niin pitkään kuin lainsäädännössä on valuvikoja. Ja sen jälkeenkin.

Yritykset, antakaa tekemänne hyvän näkyä!

Yritykset investoivat, tuottavat palveluita ja käyttötuotteita, luovat työpaikkoja ja maksavat veroja. Näkyvän perustehtävänsä ohella monet yritykset tekevät yhteiskunnallista hyvää muillakin keinoin. Urheilun sponsorointi on tuttua ja kulttuuritapahtumien markkinointiyhteistyö tiedostetaan. Vähäisemmälle huomiolle jää yritysten osallistuminen yhdistysten ja säätöiden sekä tieteen ja taiteen tukemiseen.

Siirryttäessä lähemmäksi jokapäiväistä tekemistä, yritykset tekevät yhteistyötä esimerkiksi työvoimahallinnon, ammatillisen kuntoutuksen toimijoiden ja oppilaitosten kanssa. Kaikkiin näihin liittyy halu tukea uusien työelämätaitojen oppimista ja ihmisten työelämään siirtymistä. Työnantajat ja työyhteisöt pääsevät tukemaan jatkuvuutta ja kasvua, osallinen antaa vastineeksi kehittyvän työpanoksensa. Pitkäjänteisimmillään uuden osaajan ja työnantajan yhteistyö muuttuu työsuhteeksi.

Haluan muistuttaa myös aiheesta, jonka osalta olemme tällä kaudella loppukirin kohdalla. Kyse on nuorten kesätöistä. Ennen koronakriisiä yritykset järjestivät Suomessa vuosittain noin 120 000 kesätyöpaikkaa. Vuonna 2020 määrä romahti 80 000 työpaikkaan. Tarjonta on kyselyjen mukaan nousemassa 90 000 kesätyöpaikkaan.

Korona on kurittanut monia toimialoja, jotka ovat olleet sesonkiaikaan keskeisiä nuorten ja nuorten aikuisten työllistäjiä. On kuitenkin monia sektoreita, jotka ovat pärjänneet hyvin. On tärkeätä, että nyt lähdetään liikkeelle laajalla rintamalla. Tekemätöntä työtä löytyy. Panostuksen ei tarvitse olla suuri. Muutaman, parinkin viikon työmahdollisuus antaa nuoren arkeen tärkeää sisältöä verrattuna siihen, että koko kesä menisi toimettomana.

Työnhaku, työpaikan pelisäännöt ja onnistumisen kokemukset kasvattavat nuorta henkisesti kyynärän verran lyhyessä ajassa. Kesätyöt voivat herättää nuoren kiinnostuksen toimialalle, vähintäänkin realiteetit hahmottuvat. Toimialasta riippumatta, kosketus yrittäjyyteen voi olla se kipinä, joka aikanaan jalostuu uudeksi yritystoiminnaksi kaupungissamme. Nuorten työllistäminen on yrittäjyyskasvatusta parhaimmillaan.

Useat kunnat toimivat nuorten kesätyönantajina. Lisäksi kunnat antavat yrityksille ja muille yhteisöille taloudellista tukea edistääkseen työllistämistä. Näin tekee myös Mikkelin kaupunki.

Ilmoita työpaikasta useissa kanavissa. Sosiaalisen vastuunkantamisen näkyväksi tekeminen on tärkeätä. Se kertoo yrityssektorin aktiivisesta ja monipuolisesta roolista kaupungissamme ja luo osaltaan Mikkelin myönteistä imagoa.

(Kirjoitus on julkaistu Mikkelin Kaupunkilehdessä 14. huhtikuuta 2021.)

Perusopetus tarvitsee pitovoimaa koulua käymättömien oppilaiden määrän vähentämiseksi

Opetushallituksen raportin mukaan perusopetuksen yläluokilla on vähintään 4000 oppilasta, jotka eivät käy koulua säännöllisesti. Seuranta kunnissa on hajanaista ja tutkijat arvioivat luvun olevan todellisuudessa suurempi. Tutkimustieto pohjautuu aikaan ennen koronaa. On nähtävissä, että ilmiö on vuoden aikana syventynyt.

Suurin osa suomalaisista lapsista ja lapsiperheistä voi hyvin. Koulukäymättömyyden ymmärretään kuitenkin kasvavana ilmiönä edustavan jäävuoren huippua lapsiperheiden haasteista. Syyt ovat yksilöllisiä, mutta mm. lasten masentuneisuus ja ahdistuneisuus, vuorokausirytmin puuttuminen ja kodin olosuhteet tunnistetaan keskeisiksi taustatekijöiksi. Ilmiö koskettaa yhtä lailla tyttöjä ja poikia. Yli puolella ryhmään kuuluvista koulupoissaolot toistuvat läpi yläkoulun. Koulukäymättömyys näkyy puutteina oppilaiden tiedollisissa ja taidollisissa valmiuksissa. Heikot valmiudet hankaloittavat toisen asteen opintoihin siirtymistä ja ovat osatekijä erityisesti ammatillisen koulutuksen suurissa pudokasmäärissä. Ongelmaan tarttuminen on tärkeää työtä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Mikkelin varhaisen tuen toimintamallissa on linjattu, että 15–20 tuntia luvattomia poissaoloja käynnistää oppilashuollollisia toimipiteitä. Poissaoloihin puututaan Suomessa vaihtelevasti. Etelä-Savossa poissaolotunteja kertyy tyypillisesti 31–50 ja noin 20 % tapauksista puuttuminen tapahtuu vasta 51–100 tunnin puitteissa. Tilanne on lähellä valtakunnan keskiarvoa. Osassa kuntia on portaittaisia puuttumisen toimintamalleja ja ratkaisuja räätälöidään oppilaan tueksi. Kehitettyjä työkaluja hyödynnetään vielä satunnaisesti. Tietoa, systemaattisuutta ja resursseja kaivataan kouluille lisää. Monialainen yhteistyö nähdään lähtökohtana, tukea tarvitaan lapsiperheiden arjen tasolle.

Ennaltaehkäisyn avaintekijöitä ovat osaava kouluhenkilökunta, resurssit ja myönteisen koulukulttuurin ilmapiiri. Myös yläkoulussa tulee olla aikaa oppilaiden ryhmäyttämiselle sekä kodin ja koulun yhteistyölle. Inkluusiossa peräänkuulutetaan yhteisöllisyyttä. Mielestäni sen rinnalla, osana yläkoulun inkluusiota, tukea tarvitsevalla oppilaalla on oltava mahdollisuus kiinnittyä merkitykselliseen aikuiseen. Tuen on oltava tarpeenmukaista.

Toivon, että Mikkeli nähdään osallisena sitouttavan kouluyhteistyön pilotointihankkeessa. Perusopetus tarvitsee pitovoimaa haastavissa tilanteissa olevien oppilaiden kohdalla. Näen tämän perusopetuksemme yhtenä tärkeänä tulevien vuosien kehittämiskysymyksenä.

(Kirjoitus on julkaistu Länsi-Savossa 6.4.2021)

Taiteen asema on turvattava Etelä-Savossa

Taiteen edistämiskeskus (Taike) vastaa lakisääteisesti taiteen ja osin kulttuurin edistämisestä Suomessa. Taiken kautta kanavoidaan vuosittain valtion apurahoja ja avustuksia alan toimijoille ympäri Suomen.

Taiken Etelä-Savon toimipiste suljettiin Mikkelistä vuonna 2015. Tämä heikensi Taiken näkyvyyttä alueellamme. Hiljattain päättyi myös alueemme viimeinen läänintaiteilijan työsuhde. Läänintaitelijat on tunnettu helposti lähestyttävinä taiteen asiantuntijoina, joilla on verkostot ja paikallistuntemus. Etelä-Savossa he ovat edesauttaneet taiteen määrärahojen siirtymistä maakuntaamme, ja he ovat osaltaan luoneet paikallista identiteettiä ja imagoa.

Taiken rahoitus on kärsinyt veikkausvoittovarojen huvetessa. Tehdyt toimet näyttäytyvät maakunnasta käsin katsottuna resurssien ja toimintojen keskittämisenä Taiken päätoimipisteelle. Keskittämisestä seuraa tunnetusti se, että näppituntuma konkretiasta ja paikallisuudesta häviävät, hakukriteerit suosivat suurta ja erityisesti toimialueiden pienimmät toimijat kärsivät.

Etelä-Savossa jatkaa alueellinen taidetoimikunta päättäen taiteilijoille ja taiteilijaryhmille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellamme. Alueellisten taidetoimikuntien rooli on määritelty lainsäädännössä, mutta onko niiden asema turvattu? Yhteisöllisten määrärahojen päätökset tehdään jo Helsingissä. Ollaanko myös alueellista vertaisarviointia ja päätöksiä hivuttamassa Helsinkiin? Tämä olisi kohtalokasta paikalliselle taide- ja kulttuuritoiminnalle ja lähidemokratialle.

Läänintaiteilijajärjestelmän avulla valtio on onnistunut toteuttamaan lain henkeä eli taiteen edistämistä alueellisesti. On ymmärrettävää, jos järjestelmän johtamista, tavoitteen asettelua ja keinoja vaikuttavuuden parantamiseksi nykyaikaistetaan. Alueellisuudesta tulee kuitenkin pitää kiinni. On tärkeää, että läänintaiteilijoita sijoittuu jatkossakin Etelä-Savoon. Toivon asiasta vastaavalta ministeriltä kannanottoa ja Taikelta konkreettista panostusta eteläsavolaisen taiteen edistämiseksi.

(Kirjoitus on julkaistu Länsi-Savossa 13.3.2021)

Elinvoimajohtaminen kaipaa ryhtiliikettä Mikkelissä.

Mikkeliläisten yritysten halu pärjätä ja luoda työpaikkoja lupaa hyvää Mikkelin tulevaisuudelle. Elinkeinoelämän keskusliiton Kuntaranking kertoo kuitenkin kaupunkimme tilastolliset madonluvut ja yritysilmaston haasteet. Mikkeli seutukuntineen sijoittuu barometrissa sijalle 21/25 ja kaupunkivertailussa sijalle 19/20. Koulutuksen ja osaamisen, infrastruktuurin ja yrityspalveluiden osalta maan keskiarvo ei ole kaukana. Sen sijaan elinkeinopolitiikan asema, päätöksenteon yrityslähtöisyys ja kaupungin hankintapolitiikan kehittäminen edellyttävät Mikkelissä toimia.

Elinkeinoelämä on huomioitava kaupungin päätöksissä valmisteluvaiheesta lähtien ja päätökset on tehtävä avoimesti ja tehokkaasti. Kaupungin on mahdollistettava mikkeliläisten yritysten osallistuminen ja yritysyhteistyö hankinnoissa. Elinkeinonäkökulman on oltava mukana kaupungin kaikilla hallinnonaloilla ja palveluissa. Yritysmyönteisessä kunnassa viranhaltijat ja luottamushenkilöt osoittavat aktiivisesti arvostavansa paikallista yrittäjyyttä, sen kaikkia toimialoja ja yritystoiminnan eri mittakaavoja. On luotava ymmärrys siitä, että yrittäjyys synnyttää Mikkelille työpaikkoja, tulovirtoja ja hyvinvointia niin kaupungin ydinalueilla, maaseudulla kuin tietoliikenteen välittämänä maailmalla.

Mikkelissä on käyty keskustelua tulisiko kehitysyhtiö Miksein toiminnot järjestellä uudestaan. On myös esitetty, että kaupungissa tulee olla elinvoimajohtaja.  Avaukset ovat tärkeitä, vaihtoehtoja on ajateltava laajasti.

Miksein toiminta perustuu kumppanuussopimukseen, jossa kaupunki määrittää Miksein tuottamat palvelut. Kaikesta huolimatta, Miksei on onnistunut toiminnassaan usealla sille asetetulla mittarilla. On tiedostettava se, mikä on jäänyt kumppanuussopimuksen ulkopuolelle eli kaupungin vastuulle: kaupungin tosiasiallinen elinvoimajohtaminen, vuorovaikutus toimivan elinkeinoelämän kanssa, elinkeinonäkökulman tuominen poliittiseen päätöksentekoon ja juurruttaminen kaupunkiorganisaation toimintakulttuuriin. On käytävä avoin keskustelu siitä, mikä on estänyt ja mikä estää nykyistä johtoa ottamasta voimakkaampaa johtajuutta näissä kysymyksissä. Toiseksi, onko kehitysyhtiön potentiaali hyödynnetty täysimääräisesti? Kehitysyhtiön toimiala? Yhteistyörakenteet? Asiantunteva omistajaohjaus?

Tämän keskustelun käyminen on edellytys ennen kuin edetään muihin vaihtoehtoihin kaupungin elinvoimajohtamisessa.

(Mielipidekirjoitus on julkaistu 5.3.2021 Länsi-Savossa)