Väestönkasvun ja teknologisen kehityksen myötä kaivostoiminnalle on kasvanut voimakas globaali tilaus. Suomessa varausalueiden osuus pinta-alasta on jo noin 10 %. Malmeja on oikeus etsiä 2000 neliökilometrin alueella. Myös Etelä-Savossa on tehty useita varauksia. Omakohtaisesti olen kokenut pysäyttävänä varauksen, joka sijoittuu Luonterille ja sen lähialueille.
On ollut hämmentävää todeta varausmenettelyn alkeellisuus. Tukesin menettelyssä ei annettu arvoa ainutlaatuiselle ja herkälle luontoympäristölle, sen virkistyskäytölle, saati pitkäjänteiselle ja tulokselliselle luonnonsuojelutyölle. Varaus ulottuu luonnonsuojelu- ja Natura-alueiden tuntumaan. Luonterilla on mm. voimistuva norppakanta ja kirkkaan vesistön syvänteissä on suotuisat elinolosuhteet äärimmäisen uhanalaiselle saimaannieriälle. Hyväksyntä varaukselle tuli huomioimatta alueemme strategisia kehittämiskärkiä, kuten puhtaaseen luontoon perustuvaa matkailua.
Kuten varauksissa yleensä, myös Luonterin ympäristöön sijoittuvassa varauksessa on ristiriita ihmisten omistuksen myötä syntyviin oikeuksiin. Varaajat päivittelevät syntynyttä häslinkiä. ”Harvoinhan kaivoksia tulee.” ”Ehkä kymmenien vuosien kuluttua ja saahan maanomistaja silloin korvauksen”. Nämä ovat kuulijoita aliarvioivia argumentteja. Pyytämättä alueelle tulleen varaajan pyrkimys on kaivostoiminta, ei varauksia harrastemielessä tehdä.
Kaivostoimijoiden silmissä Suomi on yhteiskuntana ennustettava, kantautuvathan kaivoslain periaatteetkin 1700-luvulta. Kaivospolitiikka on aulista. Suomi ei esimerkiksi peri kaivosveroa, maksut ovat pieniä ja vakuusjärjestelmä on lähinnä hellyttävä. Näin herätellään kaivosyhtiöiden kiinnostus hentoihinkin esiintymiin, mutta kaivostoiminnan tuotoista huomattava osa karkaa kansantaloutemme ulkopuolelle. Kun valtio ei suhtaudu vakavasti ympäristökysymyksiin, niin se heijastuu myös itse kaivostoimintaan.
Vastuullisesti toteutettuna Suomella voi olla kaivostoiminnassa osuutensa. Kaivoslainsäädännössä ja sen soveltamisessa tulisi näkyä ainutlaatuisen maamme arvostaminen. Avainsanoja ovat lähidemokratia ja luontoarvot. Kaivoslain ei tule ohjata varaajia kävelemään kansalaisten yli ja varaajille tulee osoittaa kaapinpaikka luontoarvojen osalta. Esimerkiksi luonnonsuojelualueet tulee kiertää kaukaa. Kuntatasolla aiheesta on syytä pitää keskustelua yllä ja ilmaistava alueen tahtotila, niin pitkään kuin lainsäädännössä on valuvikoja. Ja sen jälkeenkin.
Viimeisimmät kommentit