huhtikuu 2021

Kaivoslainsäädäntö ajan tasalle kunnioittamalla lähidemokratiaa ja luontoarvoja

Väestönkasvun ja teknologisen kehityksen myötä kaivostoiminnalle on kasvanut voimakas globaali tilaus. Suomessa varausalueiden osuus pinta-alasta on jo noin 10 %. Malmeja on oikeus etsiä 2000 neliökilometrin alueella. Myös Etelä-Savossa on tehty useita varauksia. Omakohtaisesti olen kokenut pysäyttävänä varauksen, joka sijoittuu Luonterille ja sen lähialueille.

On ollut hämmentävää todeta varausmenettelyn alkeellisuus. Tukesin menettelyssä ei annettu arvoa ainutlaatuiselle ja herkälle luontoympäristölle, sen virkistyskäytölle, saati pitkäjänteiselle ja tulokselliselle luonnonsuojelutyölle. Varaus ulottuu luonnonsuojelu- ja Natura-alueiden tuntumaan. Luonterilla on mm. voimistuva norppakanta ja kirkkaan vesistön syvänteissä on suotuisat elinolosuhteet äärimmäisen uhanalaiselle saimaannieriälle. Hyväksyntä varaukselle tuli huomioimatta alueemme strategisia kehittämiskärkiä, kuten puhtaaseen luontoon perustuvaa matkailua.

Kuten varauksissa yleensä, myös Luonterin ympäristöön sijoittuvassa varauksessa on ristiriita ihmisten omistuksen myötä syntyviin oikeuksiin. Varaajat päivittelevät syntynyttä häslinkiä. ”Harvoinhan kaivoksia tulee.” ”Ehkä kymmenien vuosien kuluttua ja saahan maanomistaja silloin korvauksen”. Nämä ovat kuulijoita aliarvioivia argumentteja. Pyytämättä alueelle tulleen varaajan pyrkimys on kaivostoiminta, ei varauksia harrastemielessä tehdä.

Kaivostoimijoiden silmissä Suomi on yhteiskuntana ennustettava, kantautuvathan kaivoslain periaatteetkin 1700-luvulta. Kaivospolitiikka on aulista. Suomi ei esimerkiksi peri kaivosveroa, maksut ovat pieniä ja vakuusjärjestelmä on lähinnä hellyttävä. Näin herätellään kaivosyhtiöiden kiinnostus hentoihinkin esiintymiin, mutta kaivostoiminnan tuotoista huomattava osa karkaa kansantaloutemme ulkopuolelle. Kun valtio ei suhtaudu vakavasti ympäristökysymyksiin, niin se heijastuu myös itse kaivostoimintaan.

Vastuullisesti toteutettuna Suomella voi olla kaivostoiminnassa osuutensa. Kaivoslainsäädännössä ja sen soveltamisessa tulisi näkyä ainutlaatuisen maamme arvostaminen. Avainsanoja ovat lähidemokratia ja luontoarvot. Kaivoslain ei tule ohjata varaajia kävelemään kansalaisten yli ja varaajille tulee osoittaa kaapinpaikka luontoarvojen osalta. Esimerkiksi luonnonsuojelualueet tulee kiertää kaukaa. Kuntatasolla aiheesta on syytä pitää keskustelua yllä ja ilmaistava alueen tahtotila, niin pitkään kuin lainsäädännössä on valuvikoja. Ja sen jälkeenkin.

Yritykset, antakaa tekemänne hyvän näkyä!

Yritykset investoivat, tuottavat palveluita ja käyttötuotteita, luovat työpaikkoja ja maksavat veroja. Näkyvän perustehtävänsä ohella monet yritykset tekevät yhteiskunnallista hyvää muillakin keinoin. Urheilun sponsorointi on tuttua ja kulttuuritapahtumien markkinointiyhteistyö tiedostetaan. Vähäisemmälle huomiolle jää yritysten osallistuminen yhdistysten ja säätöiden sekä tieteen ja taiteen tukemiseen.

Siirryttäessä lähemmäksi jokapäiväistä tekemistä, yritykset tekevät yhteistyötä esimerkiksi työvoimahallinnon, ammatillisen kuntoutuksen toimijoiden ja oppilaitosten kanssa. Kaikkiin näihin liittyy halu tukea uusien työelämätaitojen oppimista ja ihmisten työelämään siirtymistä. Työnantajat ja työyhteisöt pääsevät tukemaan jatkuvuutta ja kasvua, osallinen antaa vastineeksi kehittyvän työpanoksensa. Pitkäjänteisimmillään uuden osaajan ja työnantajan yhteistyö muuttuu työsuhteeksi.

Haluan muistuttaa myös aiheesta, jonka osalta olemme tällä kaudella loppukirin kohdalla. Kyse on nuorten kesätöistä. Ennen koronakriisiä yritykset järjestivät Suomessa vuosittain noin 120 000 kesätyöpaikkaa. Vuonna 2020 määrä romahti 80 000 työpaikkaan. Tarjonta on kyselyjen mukaan nousemassa 90 000 kesätyöpaikkaan.

Korona on kurittanut monia toimialoja, jotka ovat olleet sesonkiaikaan keskeisiä nuorten ja nuorten aikuisten työllistäjiä. On kuitenkin monia sektoreita, jotka ovat pärjänneet hyvin. On tärkeätä, että nyt lähdetään liikkeelle laajalla rintamalla. Tekemätöntä työtä löytyy. Panostuksen ei tarvitse olla suuri. Muutaman, parinkin viikon työmahdollisuus antaa nuoren arkeen tärkeää sisältöä verrattuna siihen, että koko kesä menisi toimettomana.

Työnhaku, työpaikan pelisäännöt ja onnistumisen kokemukset kasvattavat nuorta henkisesti kyynärän verran lyhyessä ajassa. Kesätyöt voivat herättää nuoren kiinnostuksen toimialalle, vähintäänkin realiteetit hahmottuvat. Toimialasta riippumatta, kosketus yrittäjyyteen voi olla se kipinä, joka aikanaan jalostuu uudeksi yritystoiminnaksi kaupungissamme. Nuorten työllistäminen on yrittäjyyskasvatusta parhaimmillaan.

Useat kunnat toimivat nuorten kesätyönantajina. Lisäksi kunnat antavat yrityksille ja muille yhteisöille taloudellista tukea edistääkseen työllistämistä. Näin tekee myös Mikkelin kaupunki.

Ilmoita työpaikasta useissa kanavissa. Sosiaalisen vastuunkantamisen näkyväksi tekeminen on tärkeätä. Se kertoo yrityssektorin aktiivisesta ja monipuolisesta roolista kaupungissamme ja luo osaltaan Mikkelin myönteistä imagoa.

(Kirjoitus on julkaistu Mikkelin Kaupunkilehdessä 14. huhtikuuta 2021.)

Perusopetus tarvitsee pitovoimaa koulua käymättömien oppilaiden määrän vähentämiseksi

Opetushallituksen raportin mukaan perusopetuksen yläluokilla on vähintään 4000 oppilasta, jotka eivät käy koulua säännöllisesti. Seuranta kunnissa on hajanaista ja tutkijat arvioivat luvun olevan todellisuudessa suurempi. Tutkimustieto pohjautuu aikaan ennen koronaa. On nähtävissä, että ilmiö on vuoden aikana syventynyt.

Suurin osa suomalaisista lapsista ja lapsiperheistä voi hyvin. Koulukäymättömyyden ymmärretään kuitenkin kasvavana ilmiönä edustavan jäävuoren huippua lapsiperheiden haasteista. Syyt ovat yksilöllisiä, mutta mm. lasten masentuneisuus ja ahdistuneisuus, vuorokausirytmin puuttuminen ja kodin olosuhteet tunnistetaan keskeisiksi taustatekijöiksi. Ilmiö koskettaa yhtä lailla tyttöjä ja poikia. Yli puolella ryhmään kuuluvista koulupoissaolot toistuvat läpi yläkoulun. Koulukäymättömyys näkyy puutteina oppilaiden tiedollisissa ja taidollisissa valmiuksissa. Heikot valmiudet hankaloittavat toisen asteen opintoihin siirtymistä ja ovat osatekijä erityisesti ammatillisen koulutuksen suurissa pudokasmäärissä. Ongelmaan tarttuminen on tärkeää työtä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Mikkelin varhaisen tuen toimintamallissa on linjattu, että 15–20 tuntia luvattomia poissaoloja käynnistää oppilashuollollisia toimipiteitä. Poissaoloihin puututaan Suomessa vaihtelevasti. Etelä-Savossa poissaolotunteja kertyy tyypillisesti 31–50 ja noin 20 % tapauksista puuttuminen tapahtuu vasta 51–100 tunnin puitteissa. Tilanne on lähellä valtakunnan keskiarvoa. Osassa kuntia on portaittaisia puuttumisen toimintamalleja ja ratkaisuja räätälöidään oppilaan tueksi. Kehitettyjä työkaluja hyödynnetään vielä satunnaisesti. Tietoa, systemaattisuutta ja resursseja kaivataan kouluille lisää. Monialainen yhteistyö nähdään lähtökohtana, tukea tarvitaan lapsiperheiden arjen tasolle.

Ennaltaehkäisyn avaintekijöitä ovat osaava kouluhenkilökunta, resurssit ja myönteisen koulukulttuurin ilmapiiri. Myös yläkoulussa tulee olla aikaa oppilaiden ryhmäyttämiselle sekä kodin ja koulun yhteistyölle. Inkluusiossa peräänkuulutetaan yhteisöllisyyttä. Mielestäni sen rinnalla, osana yläkoulun inkluusiota, tukea tarvitsevalla oppilaalla on oltava mahdollisuus kiinnittyä merkitykselliseen aikuiseen. Tuen on oltava tarpeenmukaista.

Toivon, että Mikkeli nähdään osallisena sitouttavan kouluyhteistyön pilotointihankkeessa. Perusopetus tarvitsee pitovoimaa haastavissa tilanteissa olevien oppilaiden kohdalla. Näen tämän perusopetuksemme yhtenä tärkeänä tulevien vuosien kehittämiskysymyksenä.

(Kirjoitus on julkaistu Länsi-Savossa 6.4.2021)