Aluevaalien lähestyessä minulta on monet kerrat kysytty, mitä tämä uudistus antaa kansalaisille?
Asian tutkiminen alkaa usein sote-uudistuksen juurilta. Jo 2000-luvun alussa havahduttiin, että kuntien kantokyky sote-palveluiden järjestäjinä tulee vääjäämättä olemaan koetuksella. Kysymyksen esittäjän kanssa aukaistaan huoltosuhteen segmentit, kuntien verokertymät ja sote-palveluiden kustannustekijät.
Tuon myös esille, että viime vuosina ideologia vasemmalta on päässyt istumaan talousjärjen päälle. Kilpailutettuja palveluita jätetään hyödyntämättä ja kuntayhtymien laskutus paisuu. Kohta kysyjä toteaakin, että kyllähän tässä kuntalaisena ja veronmaksajana uudistus näyttää ihan tarpeelliselta. Ja hyvä, että pystymme maakunnassamme vaikuttamaan siihen, mistä suunnasta sote-palveluiden taustalla tuulee.
Tapahtuuko jotain palveluiden tasolla? Sote-ammattilaista kysymys lämmittää. Kerron myönteisen näkemykseni tiedolla johtamisesta ja uusien teknologioiden mahdollisuuksista. Ja ennen muuta kehittämisen painopisteen siirtymisestä henkilöstöön ja asiakaslähtöisyyteen.
Lähtökohdassa on haasteensa, koska uudistuksen venyminen on saanut aikaiseksi sote-sektorin kehitysviivästymän. Kutsun tätä tuntemattoman potilaan syndroomaksi. Säästöt on tähän mennessä haettu perusterveydenhuollosta ja kansalaisten arjen tasolta. Palveluista, joissa potilaat ja asiakkaat kohdataan ja kuullaan. Kyse on siitä tasosta, jolla voidaan toimia ennaltaehkäisevästi, tukea monialaisesti muita peruspalveluita ja vähentää erityispalveluiden tarvetta.
Näissä palveluissa on tapahduttava jälleenrakentamista ja tehtävä uudet suunnitelmat todeksi. Jotta uudistuksen hyödyt saadaan realisoitua, kysyy se päättäjiltä taitoa ja työmoraalia. Kysyjältä se vaatii aktiivisuutta äänestyspäivänä ja viisautta valinnassaan.
Viimeisimmät kommentit